Sivusto | Ylläpitäjä | Linkit/ä
Sivusto
Kaikki, mitä olet ikinä halunnut Dementiasta tietää.
Info
Nimi: Dementia
Sivut netissä: 22.8.2008 alkaen
Sivutila:
Webol
Yhteistyöläiset: Sasha,
Laura,
Riikin ja
Yoruko
Ylläpitäjä: Detrah
◦
Dementian voittamia palkintoja
Historiaa
Idea Dementiaan syntyi ainakin vuotta itse toteutusta aiemmin. Alunperin ensimmäiseen ulkoasuun tarkoitettu kuva on tehty 26. maaliskuuta 2008, joten
jossain tämän kyseisen ajankohdan paikkeilla idea omasta sivustosta mitä luultavimmin lähti kytemään.
Viivyttelin kuitenkin asian kanssa, kun en millään meinannut jaksaa koodata ulkoasua. Lopulta
Rozale kyllästyi
odotteluun ja tarjoutui koodaamaan Dementian ensimmäisen ulkoasun.
Aluksi Dementia oli hostilla
Goldenilla, eli siis aikavälillä 22.8.2008-20.2.2009. Tämän jälkeen päätin lopettaa
toisten sivutilalla loisimisen ja hankin itselleni domainin
Webolista. Näillä eväillä jatkamme tälläkin hetkellä.
Ulkoasut
Dementialla on itse asiassa ollut tätä ennen jo 6 eri ulkoasua.
Päätin kuitenkin
6.10.2010, sisällön uudistamisen ja Hukkateillä-sarjakuvan lopettamisen myötä aloittaa tämän osion alusta.