◈ Hahmokaarti

Lukki

Nimi: Lukki.
Ikä: 2 vuotta.
Sukupuoli: Uros.
Rotu: Sekarotuinen.
Ruumiin koko: Siro, ja hieman keskikokoa pienempi.

Ulkonäkö: Lukin pohjaväri on keltainen, sen kuviot, polkuanturat ja nenä on ruskea. Silmät ovat mustat. Lukilla on otsatupsu ja lupat korvat. Ilme on usein vihaisen tai tuiman oloinen.

Luonne: Lukki on vihaisen näköinen, muttei sen luonteinen. Tyly olemus on yritys pönkittää tämän itsetuntoa, mutta esimerkiksi puhuteltaessa Lukki vastaa yleensä samaan äänensävyyn kuin tälle puhuva. "Kohtele muita miten he kohtelevat sinua" onkin vähän Lukin periaate. Hermostuessaan se saattaa alkaa tiuskimaan muille, koska se ei käsittele stressiä hyvin. Purkauksien aukana Lukin kaulahaava purskii runsaasti verta, lisäten sen ahdistusta ja pahentaen tilannetta. Lukki pitäisikin saada rauhoittumaan näinä hetkinä. Limbossa Lukki ei uskalla heti luottaa kehenkään, vaan lämpenee hitaasti.

Menneisyys: Lukki eli kulkukoirana veljensä kanssa kaupungissa. Kaupunkimaisemat ovat siis periaatteessa Lukille tuttu juttu, mutta Limbon ilmapiirin ja ympäristön takia siitä ei ole hirveästi hyötyä. Lukki ja sen veli päätyivät kotikaupungissaan rajakärhämään, jossa tämä menetti henkensä. Lukin veljen kohtalosta ei ole tietoa.

Kuolintapa: Lukin kurkku revittiin tappelussa auki. Haavasta valuu jatkuvasti verta, mutta sitä alkaa ryöpytä kunnolla jos Lukki kiihtyy, ja sen syke nousee.

Hahmon omistaa: Detrah.

Mort

Nimi: Mort.
Ikä: 3 vuotta.
Sukupuoli: Uros.
Rotu: Sekarotuinen paimenkoira.
Ruumiin koko: 68 cm.

Ulkonäkö: Mortin rakenne on isoon kokoonsa nähden hoikka ja kevytrakenteinen. Ruumiin muodot ovat virtaviivaiset ja takapää on kapeampi hartioihin verrattuna. Häntä on paksu ja piiskamainen ja kiertyy yleensä loivalle kaarelle selän päälle. Turkki on lyhyehköä ja puolikarkeaa, hieman pidempää karvaa on niskassa ja kaulassa kaulurina sekä vatsan alla. Turkin pääväri on savunharmaa valkein ja tummanharmain merkein. Korvat, selkälinja päälaelta häntään, hännänpää ja symmetriset täplät hartioissa ovat tummat harmaanruskeat. Leuan alta kulkee kapea valkoinen alue aina vatsan kautta puoliväliin häntää. Silmien yläpuolella on myös valkoiset valesilmät (pallot). Korvat ovat puolilupat ja tavallisesti Mort pitääkin niitä eteenpäin käännettyinä, mutta yllättyessä tai innostuessa ne kohoavat kokonaan pystyyn. Silmät ovat turkoosit ja kirsu maksanvärinen. Vatsan alla on melko tuore, tikattu leikkausarpi.

Luonne: Mortista voi päätellä paljonkin kuolintapansa perusteella. Uros on varomaton, toiminnallinen ja impulsiivinen ja aina syöksymässä ensimmäisenä kohti uusia asioita. Hänen uhkarohkea ja kuolemaa uhmaava pelottomuutensa siis ajoi hänet loppujen lopuksi mestauttamaan itsensä vahingossa. Toisaalta uros on myös juuri sellainen hulvaton höntti, joka puhuu klassisella brittiläisellä aksentilla ja kyseenalaistaa kaiken luullessaan itse tietävänsä paremmin oikean vastauksen (vaikka olisikin väärässä). Mort on persoonallisuudeltaan huoleton, puhelias ja utelias. Hän puuttuu mielellään muiden asioihin, vaikkei asia kuuluisikaan hänelle pätkääkään. Mort turhautuu usein irtonaisen päänsä kanssa. Hän marisee tuon tuostakin, jos pään asento on väärä tai se kellahtaa kallelleen. Suurinta närää ja hammastenkiristystä aiheuttaa se, jos pää sattuu putoamaan kaulurista. Silloin Mort kiukuttelee pahimmillaan muille seuralaisilleen ja saattaa vaatia (tai pyytää) muita nostamaan pään takaisin paikoilleen. Eläinlääkärin kauluri aiheuttaa luonnollisesti myös Mortille häpeää ja hän inhoaa sitä. Jos pää pysyisi ilman sitä paikoillaan, hän todennäköisesti yrittäisi hankkiutua siitä eroon, sillä häntä ärsyttää kommentit ja pilkanteko hökötykseen liittyen.

Menneisyys: Mort eli maaseudulla tavallisena perhekoirana. Farmi, jossa Mort asui ei ollut rakastavasta perheyhteisöstä huolimatta kaikkein turvallisin paikka kasvaa: Puimureiden teriä, piikkilankoja ja muita eläimille vaarallisia maatalouskoneiden metalliosia pidettiin avoimilla paikoilla ilman suojauksia. Arvata saattoi, että perheen eläimet loukkaantuivat aina silloin tällöin juostuaan piikkilankaan tai revittyään itsensä teräviin metalliosiin. Mort ei ollut poikkeus, vaan päinvastoin yksi pahimmista koheltajista, joten koiraa paikkailtiin ruhjeiden takia melko usein. Sadonkorjuun aikana Mort joutui leikattavaksi ja tikattavaksi revittyään vatsanahkaansa auki pellolla lojuneeseen metallirojuun. Kotiin palattuaan tämä joutui pitämään kauluria, jottei tämä nuolisi tuoretta leikkaushaavaa. Vaikka uroksen olisi pitänyt toipua sisällä leikkauksesta, vastuuton perhe laski uroksen ulos touhuamaan omiaan. Jahdattuaan tapansa mukaan perheen kanoja pihamaalla, Mort ei osannut varoa kauluria. Eräs kana pakeni pienestä kolosta käynnissä olevan puimurin terän läheisyydessä. Puimuri oli yhä pysähdyksissä, mutta isäntä oli aloittamassa peltotyöt pian. Mort ei tapansa mukaan välittänyt vaarasta ja yritti seurata kanan perässä, muttei muistanut kauluriaan ja jäi päästään jumiin. Tuolloin isäntä lähti liikkeelle huomaamatta juuttunutta koiraa ja tuolloin puimurin terä repi Mortin pään irti kehosta.

Kuolintapa: Dekapitaatio. Pää repeytyi irti tuon jäätyä jumiin eläinlääkärin kaulurin takia puimurin terään. Limbossa pää pysyy paikoillaan vain tuon kaulurin ansiosta ja vain jos Mort pitää kaulaansa pystyssä. Kumartuessaan pää putoaa luonnollisesti kaulurista. Tämä aiheuttaa suurta turhautumista urokselle, sillä hänen on vaikeuksia saada pää itse takaisin aloilleen ja luontevasti liikkuminen on hankalaa painavan pään paikoillaan pysymisen vuoksi. Luonnollisesti Mort ei pysty kääntämään päätään vaan se pysyy aina siinä asennossa, mihin se on asetettu. Kaulan kummastakin tyngästä (ruumiin ja pään puoliskot) vuotavat hieman jatkuvasti. Myös pään tipahtaessa maahan verta voi roiskahtaa enemmän leikkautuneesta kohdasta. Vaikka pää onkin täysin irtonaisena ruumiista, Mort kykenee jostain syystä puhumaan tavallisesti. Mort on ollut Limbossa jo melko kauan.

Hahmon omistaa: Barguest

Riario

Nimi: Riario.
Ikä: 5 vuotta.
Sukupuoli: Uros.
Rotu: Sekarotuinen.
Ruumiin koko: Säkäkorkeus noin 60 cm.

Ulkonäkö: Solakka ja notkea. Jalat ovat pitkät ja sirot, vatsalinja kuroutunut, selkä aavistuksen kaareutunut ja häntä ohut. Sileä ja lyhyt turkki on tummanharmaata pään ja selän alueella, jättäen muun ruumiin valkeaksi. Lika ja veri näkyvät vaaleassa karvassa harmillisen hyvin. Kirsu ja anturat ovat vaaleanpunaiset, korvat kolmiomaiset ja puolipystyt, vasemman silmän alapuolella on pieni musta pilkku. Meripihkankeltaisissa silmissä on rento, huvittuneen oloinen katse ja suu on kaareutunut hampaikkaaseen virneeseen.

Luonne: Hilpeä, nokkela, puhelias, absurdi. Riario on hyväsydäminen ja sosiaalinen koira maustettuna kieroutuneella maailmankuvalla ja huonoilla vitseillä. Hän ymmärtää limbon asukkaiden olevan samassa veneessä kuin hän, ja yrittää siksi kaikin tavoin pitää hyvää ryhmähenkeä yllä sekä tarjota muille apuaan. Uroksen kasvot ovat ilmeikkäät ja eleet teatraaliset ja liioitellut ilman turhantärkeää ylpeyttä. Hän on ylivoimaisen positiivinen ja etsii asioista hyvät puolet vaikka väkisin. Pikimustan huumorintajunsa ansiosta hän osaa nauraa itselleen ja koko Limbotilanteen synkälle mielettömyydelle. Onkin eri asia, näkevätkö seuralaiset hänen juttunsa koomisina vai pelkästään omituisina ja sopimattomina. Pitkäpinnaista urosta ei saa tolaltaan sitten millään, eikä hän loukkaannu vähästä. Turhan riidanhaastamisen hän kuittaa kääntämällä liukaskielisesti keskustelun suuntaa, vain pahasti nurkkaan ajettuna hän saattaa vastata iskemällä suunpieksäjää vyön alle. Tappelijaa hänestä ei saa, puolustautuminenkin onnistuu vain sanallisesti tai pinkomalla pakoon. Vaikka hän väittää päässeensä yli väkivaltaisesta kuolemastaan jo ajat sitten, kantaa hän yhä vihan- ja pelonsekaista kaunaa ihmisille.

Menneisyys: Kasvoi ilman lähisukulaisia kaupungissa, osana kymmenpäistä katukoiralaumaa. Seurasta ei ollut koskaan puutetta, joten Riario oppi jo varhain tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja tarpeen tullen puhumaan itsensä ulos vaikeista tilanteista. Joskus koirat saivat tai varastivat ruokaa ihmisiltä, mutta siihen uroksen kokemukset kaksijalkaisista rajoittuivat. Riario on viettänyt Limbossa jo pienen ikuisuuden ja hänen muistonsa elämästä ja kuolemasta ovat ajan haalistamat.

Kuolintapa: Pahoinpitely ja hirttäminen. Kaksi eläinrääkkäykseen taipuvaista nuorta otti Riarion kiinni ja päätti pitää hieman hauskaa hänen kustannuksellaan. Ensin hänet piestiin tajuttomaksi, ja kun hän lakkasi liikkumasta, roistot sitoivat vahvan siiman hänen kurkulleen ja heittivät hänet sen varassa alas sillalta. Hirttokuolema aiheutti niskarangan katkeamisen aivan kallon alapuolelta, minkä vuoksi uroksen pää kääntyilee vapaasti kaulan pehmytkudosten varassa. Hänelle on erittäin vaikeaa katsoa suoraan ylös tai kantaa päätään ryhdikkäästi suorassa, tavallisesti hän pitää sitä kallellaan. Muita vammoja ovat siistit viillot kaulan molemmin puolin siinä, missä silmukka leikkautui lihaan, lukuisat sisäiset murtumat ja repeämät jotka eivät näy päällepäin, spontaani verenvuoto pään aukoista sekä verenpurkaumien värjäämät silmäluomet ja valkuaiset, kaikki seurausta iskuista ja tukehtumisen aiheuttamasta verenpaineen noususta. Henkitorven vaurioitumisen vuoksi koiran hengitys on äänekästä, nieleskelevää korinaa ja hänen äänensä on vinkuva ja käheä, joskin vivahteikas ja täynnä tunnetta.

Hahmon omistaa: CanisAlbus

Nano

Nimi: Nano.
Ikä: 2 ja puoli vuotta.
Sukupuoli: Naaras.
Rotu: Sekarotuinen, suurimmaksi osaksi bordercollieta.
Ruumiin koko: keskikokoinen (n. bordecollien mitoissa).

Ulkonäkö: Nanolla on valkoinen turkki jossa on tummanharmaita läikkiä selässä ja kasvojen oikealla puolella. Tassut ovat vaaleanharmaat ja jaloissa on saman värisiä täpliä. Anturat ovat tummanharmaat ja silmät siniset.

Luonne: Nano on harkintakykyinen ja viisas nuori naaras. Hän on päättäväinen yrittää olla vahva vaikeissa tilanteissa, mutta haluaa pitää asiat tietyssä järjestyksessä eikä siedä uusien asioiden mukanaan tuomaa epävarmuutta. ”Pidä pää kylmänä” on Nanon iskulause jota hän toistelee itsekseen pitääkseen sisältä tulvivan pakokauhun poissa. Hän toimii parhaiten ryhmässä mutta suhtautuu aina hieman varautuvasti vieraisiin. Nano ei pidä siitä että häntä kohdellaan eri tavalla vain koska hän on naaras, sillä hän itse pitää naaraita yleisesti heikompina. Limboon tullessaan hän yrittää pysyä mahdollisimman rauhallisena, vaikka joskus paniikki saattaa ottaa vallan.

Menneisyys: Nano syntyi vahinkopentueeseen maaseudulla. Kun hän oli tarpeeksi vanha hänestä tuli paimenkoira pienelle ja rähjäiselle farmille.

Kuolintapa: Putosi kaivoon, löi päänsä ja hukkui. Limbossa hänestä tuntuu jatkuvasti että jokin pyrkisi kurkusta ylös, ja silloin tällöin sieltä valuukin vettä. (tai jos hän onnistuu pitämään veden sisällä niin kovaäänisiä korahduksia) Paniikin sattuessa vettä saattaa ryöpytä sisuksista aiheuttaen kovaa kipua.

Hahmon omistaa: Meokami.

Fjölnir

Nimi: Fjölnir
Ikä: 4,5 vuotta.
Sukupuoli: Uros.
Rotu: Sileäkarvaisen collien ja novascotiannoutajan risteytys.
Ruumiin koko: Säkäkorkeus 53 cm.

Ulkonäkö: Turkin väritys on valkoisen, harmaan, vaaleanruskean ja tummanharmaan kirjava, eli blue merle. Fjölnirin turkki on puolipitkä ja silkkinen, kaulassa ja hännässä pitempi ja tuuheampi. Sillä on suurehkot ja pörröiset korvat, jotka ovat yleensä valppaat ja pystyt, mutta rentoutuessa ne käännähtävät eteenpäin lurpattaen. Tämän kasvot ovat kapeat ja kiilamaiset ja silmät vaaleansiniset. Sen selästä voi nähdä kohdan, jossa sen selkäranka on poikki, koska siinä kohti selkä vääntyy hieman oudosti alaspäin. Takajalat ja häntä kulkevat muun ruumiin perässä velttoina, jonka takia liikkuminen on hidasta ja vaivalloista. Ympäri ruumista on pieniä ruhjeita ja haavoja, joihin sattuu liikkuessa. Sillä on muutama luuta murtunut, mutta ei mikään niin vakavasti etteikö se pystyisi hinaamaan itseään eteenpäin etujalkojensa avulla. Keho on kevyt ja kaikki lihakset, joita Fjölnir pystyy käyttämään, ovat voimakkaita.

Luonne: Fjölnir on rohkea ja lempeä uros. Aluksi vieraita kohtaan se voi olla hyvinkin varovainen ja epäileväinen, mutta lämmetessään kiltti ja ystävällinen. Tuo yrittää auttaa aina parhaansa mukaan muita, ja inhoaa olla vaivaksi. Takajalkojensa käyttökyvyttömyys ärsyttää sitä suuresti, mutta se ei valita. Sillä on pitkä pinna, joten se ei suutu helposti, mutta suuttuessa se voi olla erittäin raivokas. Fjölnir on myöskin varsin älykäs ja viisas koira, ja tietää miten toimia hätätilanteissa. Siitä huolimatta tuosta ei kuitenkaan ole johtajaksi, sillä se inhoaa painetta ja suurta vastuuta. Aluksi Limboon tullessa Fjölnir luuli vain nukkuvansa, mutta sitten oltuaan siellä vähän aikaa se alkoi ymmärtää olevansa kuollut. Se toivoo suuresti pääsevänsä pois sieltä, ja tekisi mitä tahansa päästäkseen parempaan paikkaan.

Menneisyys: Fjölnirin omisti herttainen, nuori ja liikunnallinen pariskunta. Se oli harrastanut omistajiensa kanssa koko ikänsä agilityä ja oli sen takia erinomaisen hyväkuntoinen koira. Sekarotuisuudesta huolimatta se voitti useita agilitykilpailuja, mutta se ei tehnyt siitä liian ylpeää tai omahyväistä persoonaa. Sillä oli hyvä elämä, ja pentujakin tuo ehti saada erään toisen agilityssä pärjäävän koiran kanssa. Fjölnirillä oli tapana käydä omistajiensa kanssa läheisessä metsässä lenkkeilemässä, mutta yhdeltä lenkiltä se ei enää palannut kotiin. Limbossa se on ollut jonkin aikaa. Tajutessaan, etteivät sen takajalat toimineet, se meni pakokauhuun, josta kuitenkin rauhoittui ja onnistui ihmeen kaupalla hinaamaan itsensä portaita pitkin erään talon toiseen kerrokseen, mistä se ei ole toistaiseksi poistunut. Se makaa siellä usein ikkunan vieressä seuraten tapahtumia, ja toivoo syvästi, että sitä ei löytäisi kukaan, jolla olisi pahat mielessä.

Kuolintapa: Fjölnir oli lenkillä isäntänsä kanssa metsässä ja tuttuun tapaansa juoksi hieman edellä, koska reitti oli sille tuttu. Tuo oli hyvin riehakkaalla päällä ja nähdessään maassa pomppivan oravan se meni aivan sekaisin ja lähti jahtaamaan sitä. Orava johdatti sen lähelle metsän laidalla olevaa jyrkännettä, jonka reunalle päästessään Fjölnir ehti kääntyä sivulle juoksematta suoraan kuolemaan, mutta hauras maa tuon alla sortui ja se putosi jyrkänteeltä alas murtaen useita luita. Fjölnirin selkäranka napsahti keskeltä poikki osuessa terävään kiveen, ja lopulta koira makasi jyrkänteen pohjalla hädin tuskin hengissä. Se kuoli vakaviin vammoihinsa ennen kuin sen isäntä ehti saada sen hoitoon.

Hahmon omistaa: Ikitalvi.

Wilson

Nimi: Wilson.
Ikä: 1,5 vuotta.
Sukupuoli: Uros.
Rotu: Siperianhuskyn, saksanpaimenkoiran ja bokserin sekoitus.
Ruumiin koko: Säkäkorkeus hieman alle 60cm. Keho on nuorelle koiralle tyypillisesti hontelo.

Ulkonäkö: Muutoin kauttaaltaan punaturkkinen Wilson omaa rinnassaan ja kasvoissaan valkeita ja tummia kuvioita. Limboon ilmestyttyään Wilsonin talutushihna oli kiertynyt sen kehon ympärille ja niskan aluetta ympäröi kolme vuotavaa haavaa. Lisäksi tukehtumisesta/niskaan kohdistuneesta iskusta johtuen sen vasen silmänvalkuainen on räikeän punainen. Iirikset ovat kalpean siniset.

Luonne: Wilson on ikäisekseen itsenäinen ja pärjäävä nuori koira. Uros ei ole mikään järjen jättiläinen, mutta jo elossa ollessaan se oppi selviytymään hengissä vaarallisessakin ympäristössä. Nuorena koetut vaikeudet kovettivat Wilsonin olemusta sen verran, että uros on säilynyt kohtalaisen selväjärkisenä ja toimintakykyisenä Limboon jouduttuaan. Wilsonin ajatusmaailmaan ja päätösten tekoon ratkaisevasti vaikuttava luonteenpiirre on sen äärimmäinen empaattisuus ja kyvyttömyys olla ottamatta muita säälistä suojelukseensa. Wilsonin mielestä muista välittäminen on kuitenkin heikkoutta ja jopa itsetuhoista, jonka takia se kammoaa vahvojen tunnesiteiden luomista muihin. Se kompensoi pehmoa olemustaan uhittelemalla ja käyttäytymällä töykeästi ja barbaarimaisesti. Tunteiden häpeilyn seurauksena nuorukainen ei myöskään siedä riitelyä, vaan on usein se, joka hikeentyy ja poistuu dramaattisesti paikalta. Uros ei selittele tai pyydä anteeksi käytöstään, mutta tunnekuohun laannuttua se pölähtää takaisin tovereidensa luokse. Wilson nauttii rauhallisten, maltillisten koirien seurasta ja saattaa joskus osoittautua varsinaiseksi kultapojaksi tuntiessaan olonsa turvalliseksi.

Menneisyys: Syntyi kulkukoiraksi erään suurkaupungin laidalla sijaitsevalle kaatopaikalle. Seudulla oli paljon villejä koiria, ja vähäisen elintilan ja ravinnon johdosta alueella elettiin 'tapa tai tule tapetuksi'-periaatteella. Koirapopulaation käydessä ongelmalliseksi, ihmiset päättivät hoitaa asian tappamalla alueen kaikki koirat. Wilson pääsi nipin napin karkuun ja pakeni kaupungin keskustaan. Se oli vähällä menehtyä ruoan- ja levonpuutteeseen, kunnes eräs vanha mies päätti noukkia eläimen kadulta suojatikseen. Ihminen hoivasi koiran kuntoon, mutta kulkukoirana elämänsä eläneenä Wilson ei noin vain oppinutkaan lemmikin tavoille. Miehen kyllästyttyä aggressiiviseen ja ”kiittämättömään” koiraansa, hän päätti surmata sen hetken mielijohteesta.

Kuolintapa: Tukehtui kuoliaaksi isännän viskattua Wilsonin talutushihnan alaspäin kulkevan hissin väliin. Tapahtuma oli kivulias ja sotkuinen, mutta nopeasti ohi. Wilsonilla ei ole selkeää muistikuvaa kuolemastaan, mutta viimeinen näky isännästä ja veren tahrimasta hissistä aiheuttaa sille toisinaan painajaisia. Vammoista ei ole muuten haittaa, mutta niskan nikamat ovat löystyneet ja tuntuvat inhottavalta.

Hahmon omistaa: Saagai.

Säkä

Nimi: Säkä.
Ikä: 4 vuotta.
Sukupuoli: Narttu.
Rotu: Amerikanakita.
Ruumiin koko: Säkäkorkeus 72cm.

Ulkonäkö: Lukuun ottamatta hieman korkeampaa säkäkorkeutta, Säkä on tyypillinen amerikanakita: leveä karhumainen pää ja tanakka kaula, jykevä vartalo, vahvat jalat ja suuri kieppuhäntä. Säkän kaksinkertainen turkki on ruskea valkoisin merkein. Tumma raita kulkee päälaelta aina hännänkärkeen asti, ja samaa tummaa löytyy myös korvista ja takajaloista, sekä hieman tummempaa väriä kasvoilta maskikuviona. Säkän silmät ovat punertavan ruskeat ja nenä sekä anturat mustat.

Erikoisin piirre Säkän ulkonäössä lienee jatkuvasti hengitysteistä tupruava heikko savu. Myös hänen turkkinsa haisee kauttaaltaan savulle.

Luonne: Ensivaikutelma Säkästä on tyyni ja ystävällinen koira. Hän voi heittäytyä melko puheliaaksi tilanteen salliessa, joskin hän aina puntaroi sanojaan eikä tapaa möläytellä mitä sattuu. Tämä rauhallinen olemus voi olla harhaanjohtava: tilanteen vaatiessa Säkästä kuoriutuu peloton tappelija silmänräpäyksessä. Hän mieluummin selvittää asiat puhumalla kuin väkivallan avulla, muttei epäröi turvautua voimakeinoihin tarpeen tullen.

Tämä omanarvontuntoinen koira ei sulata solvauksia helposti. Loukattuna hän saattaa alkaa mököttää, kunnes on saanut asianmukaisen anteeksipyynnön. Säkä ei ole pitkävihainen, muttei koskaan unohda toisten tekoja ja muistaa kyllä tiukan tilanteen tullen, kuka todella ansaitsee hänen luottamuksensa ja kuka ei. Säkän perhe oli kallisarvoisin asia maailmassa ja hän oli äärimmäisen uskollinen ihmisilleen, ja hän oli jopa valmis heittämään henkensä suojellakseen perheenjäseniään.

Vaikka Säkä vaikuttaakin pelottomalta, yksi asia saa hänet tolaltaan: tuli. Kuolemansa jälkeen Säkä on pelännyt tulta ja pienikin liekki hirvittää häntä, saaden koiran joko lamaantumaan pelosta tai pakenemaan silmittömästi tulenlähdettä.

Menneisyys: Vielä elossa ollessaan Säkä oli perhekoira maaseudulla. Hän rakasti perhettään – pariskuntaa ja heidän kahta poikalastaan – eniten koko maailmassa. Eräänä kuumana kesäpäivänä pojat olivat leikkimässä lähimetsässä ja Säkä torkkui talon terassilla. Hän havahtui ilman halki kantautuvaan savunhajuun ja huomasi toisen pojista tulevan itkien pois metsästä. Puiden yllä leijaili metsäpalosta kieliviä savupilviä. Koira tajusi toisen lapsen puuttuvan ja, piittaamatta paikalle tulleen pojan kutsuhuudoista, kiiruhti metsään etsimään kadonnutta perheenjäsentä.

Metsässä Säkällä oli vaikeuksia nähdä tai haistaa ympäristöään savun lisääntyessä koko ajan, mutta hän jatkoi etsimistä. Kun koira lopulta löysi kadonneen pojan, hän oli hengittänyt paljon savua ja häntä huimasi ja heikotti. Poika oli tippunut jyrkänteeltä ja kuollut välittömästi päähänsä saamaan iskuun, mutta Säkä ei tiennyt sitä. Hän tarttui hampailla lapsen vaatteisiin kiinni ja alkoi raahata tuota pois lähestyvien liekkien tieltä.

Kun Säkä saapui metsänreunaan, hän kuuli huolestuneiden omistajiensa huudot lähialueelta heidän etsiessään kadonnutta lastaan. Säkä haukkui viimeisen kerran herättääkseen heidän huomionsa, ennen kuin menetti tajuntansa.

Kuolintapa: Häkämyrkytys. Säkä hengitti metsäpalossa savua runsaasti ja menehtyi pian sen jälkeen, kun oli päässyt metsästä. Hänen hengitysteistään pakenee jatkuvasti heikkoa savua suun ja kirsun kautta. Jos hän kiihtyy liikaa, hän alkaa yskiä enemmän savua eikä välttämättä saa kunnolla henkeä, mikä voi johtaa huimaukseen ja pahimmillaan pyörtymiseen. Säkä ei ole ollut Limbossa vielä kovin kauaa, mutta on jo tointunut alkujärkytyksestä ja tietää olevansa kuollut.

Hahmon omistaa: Kawamaru.

○ ◎ ◉ Vuorossa: CanisAlbus | Deadline: 19.06.2018 ◉ ◎ ○